"naapurin koira, älä käytä meidän buddhaa, minään, ollenkaan. kiitos"

vietettiin hyytävän kylmän viikon päivät torilla hakaten buddhaa. tänään auringon laskiessa verotoimiston taa hautasimme sotakirveet, lapiot ja kuokat, pistimme päivän pulkkaan, hanskat naulaan, naulan arkkuun jne. nyt torin kulmalla ylpeänä seisoo todiste yhteistyön satunnaisesta voimasta: liki kolmimetrinen naurava lumibuddha. niska limassa ja lumessa raataminen tuotti tulosta ja me kuusi muskettisoturia saimme lillua hetken omassa erinomaisuudessamme.

kokemus oli märistä lapasista ja naurettavan kipeistä lihaksista huolimatta yllättävän positiivinen. yllättävän siksi että a: kammoan veistoa ja b: kammoan lunta. (silti menin lumenveistoon sillä vaihtoehtoina olisi ollut lähinnä 3D mallinnus, minä+tietokone=raivokohtauksia) hyväntuulisuuteeni vaikutti suurelta osalta alkuperäisväestön runsas, välitön, kannustava palaute. ja lahjukset. etenkin lahjukset. kaupungin keisari kiikutti kahvia tarjottimella pääkallopaikalle kahteenkin otteeseen, ja eräs vanhempi rouva oma-aloitteisesti palkitsi meidän uurastusta jopa rahallisella uhrilahjalla. liikutuimme aidosti.

kaikesta rakkaudessa paistattelusta huolimatta olen kiitollinen että toppahousujengimme vihdoin hajoaa ja saan kammata rastan alut hikisestä tukastani. nyt on riennettävä lohduttamaan kaikkia söpöjä kenkiä joilla takuulla on ikävä (shh shh, it's okay, mama's back from zombieville)