Rakastan yökerhoja. Niissä voi kokea olevansa iloisen lauman keskellä mutta turvassa kaikelta vuorovaikutukselta. Saa nähdä ihmisiä oikeasti tapaamatta heitä. Voi leikkiä olevansa huomion keskipiste tai kuuluvansa joukkoon eikä kukaan tule korjaamaan. Voit kadota tungokseen tai jäädä ja valehdella nimesi.

Baarityöntekijän rooli on mielenkiintoinen. Kun kuljet samassa tilassa samaan aikaan toisena iltana yökerhon logo t-paidassasi, ihmiset kohtelevat sinua toisin. Olet kuin aave tai jokin myyttinen käsite. Jotkut suhtautuvat sinuun kuin huonekaluun eivätkä kiinnitä sinuun mitään huomiota ellet mokaa. Toiset ovat sinulle kohteliaita omista syistään mutta onnistuvat yleensä vaikuttamaan lähinnä alentuvilta. Huolimatta siitä miten sinua kohdellaan, hymyilet, kiität, liikut liukkaasti ja tarvittaessa nielet kiukkusi. Jos on aikaa, tai työmoraali laskussa, voit seurata mitä mielenkiintoisimpia ilmiöitä ja näytelmiä lähietäisyydeltä. Soidinmenoja ja ihmissuhdedraamaa, miehistä toverillisuutta ja tyttöjen monimuotoista yhdessäoloa. Humalaan tulee suhtautua huumorilla tai menetät hermosi. Itsesi ympärille sinun on rakennettava kommentinkestävä henkinen pleksi jonka takaa heität sopivia vastauksia muttet anna minkään upota itseesi tai menetät hermosi (ja huudat ääneen sen mitä ajattelet: jos kaadat ikinä enää karpalolonkeroa mun näppäimistön päälle, mä sulle karpalot näytän! Ja vai että pitäis karaokea päästä laulamaan?! Kutsu mua kerran vielä muruks niin tungen tän mikrofonin poikittain sinne minne aurinko ei paista, jne.) Koska pleksi toimii, olet cool, hymyilet flirtisti ja vakuutat homman hoituvan.

Mä aidosti pidän työstäni. No sarcasm there.